Yhdistyksemme haluaa vaikuttaa paikallisesti lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointiin. Vuoden 2018 painopisteeksi olemme valinneet koulunkäynnin ja harrastamisen tukemisen, jotta tasavertainen osallistuminen arkeen mahdollistuu. Tuki kohdentuu lapselle tai nuorelle joko oppimateriaalien hankinnan tai harrastusmaksujen muodossa. Jotta avustustoiminta onnistuu, keräämme varoja esim. paikallisissa tapahtumissa ja myyjäisissä. Olemme iloksemme myös saaneet lahjoituksia sekä yksityisiltä henkilöiltä, yhdistyksiltä että yrityksiltä. Suuri kiitos meitä muistaneille!

Yhdistyksemme toimii vapaaehtoisvoimin. Vapaaehtoistyössä on tilaa kaikenlaisille tekijöille- niille, joille lasten asiat ovat lähellä sydäntä. Voit olla mukana vaikkapa järjestämässä tapahtumia ja ideoimassa tulevaa. Yhteisen asian äärellä on mukava viettää aikaa! Vapaaehtoistyötä voi olla myös tiedon välittäminen yhdistyksestä siitä mahdollisesti hyötyville! Syksyisin yhdistyksen syyskokouksessa valitaan hallituksen jäsenet.